Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kun Karjala Virolahtea myöten oli menetetty venäläisille Uudenkaupungin rauhassa 1721 ja edelleen Kymijokea myöten Turun rauhassa 1743, eivät luovutun alueen olot ensiksi suuresti muuttuneet. Ruotsin valtakunnan lait säilyivät edelleen voimassa ja veroja kannettiin entiseen tapaan. Vaarallisin muutos oli venäläisen lahjoitusmaalaitoksen valtaanpääsy. Lahjoitusmaa oli alue, jonka veroja kruunu oli luovuttanut aateliselle maanherralle, lahjoitusmaan isännälle. Ensimmäiset lahjoitusmaat oli Pietari Suuri jakanut jo isonvihan aikana, ja 1720-luvulla lahjoitusmaat olivat saavuttaneet suurimman laajuutensa. Lahjoitusmaan verosta maanherralla oli oikeus kantaa kaksi kolmannesta ja yksi kolmannes jär kruunulle. Vero oli suoritettava joko viljana tai päivätyönä, maanherran vaatimuksen mukaan. Kaikkein pahinta ja nöyryyttävintä talonpojalle oli se, että venäläisen tavan mukaan muutamissa lahjoituskirjoissa ei puhuttukaan lahjoitetuista tiloista vaan `sieluista`, jotka luovutettiin lahjoitusmaanherralle perinnölliseksi omaisuudeksi.

1700-luvun lopulla käytiin pohtimaan sitä, kuinka laaja oli lahjoitusmaanomistajien omistusoikeus. Pyhäjärven Taubilan lahjoitusmaalla sattuneita päivätyörettelöitä seurasi 1798 keisarillinen päätös, jonka mukaan maanherra sai korottaa alustalaistensa veroja, ei kuitenkaan ”aivan mielin Määrin”. Samalla säädettiin, että lahjoitusmaatalonpoika ei saanut muuttaa pois tilaltaan. Nämä päätökset koskivat jo Miehikkälän lahjoitusmaatakin, sillä 24.10.1790 oli keisarinna Katariina Suuri lahjoittanut venäläiselle majuri Matvei Olsujeville ikuisiksi ja perinnölliseksi omaisuudeksi 250 sielua tiloineen ja omaisuuksineen. Lahjoitusmaa annettiin Olsujeville silloisen Virolahden pitäjän pohjoisosasta, Miejhikkälän ja Kylmälän kylistä, joista lahjoitusmaahan kuului 16 tilaa sekä Säkäjärven ja Tiilikkalan kylistä, joista oli yhteensä 6 tilaa. Lahjoitusmaan pääosan Muodosti Miehikkälän kylä, ja sen mukaan lahjoitusmaa nimettiinkin. Myös Kylmälä kuului melkein kokonaan lahjoitusmaahan. Säkäjärven ja Tiilikkalan kylien talot myytiin toiselle omistajalle jo vuonna 1799, minkä jälkeen Miehikkälän lahjoitusmaa muodostui vain Miehikkälässä ja Kylmälässä olleista taloista.

Majuri Olsujev piti lahjoitusmaata hallussaan kolme vuotta ja möi sen syksyllä 1793 kapteeni Karl KIlchenille. Kilchen möi Säkäjärven ja Tiilikkalan talot 1799 sukulaiselleen Jobst Goveniukselle. Nämä tilat saivat vapautensa takaisin jo 1800-luvun alkupuolella. Kilchenin kuoltua hänen leskensä möi tammikuussa 1804 lahjoitusmaan hovineuvoksetar Katariina Rehbinderille. Rouva Rehbinder  oli haminalaisen kauppaneuvos Karl Bruunin tytär, joka oli naitu Suomen 1800-luvun historiassa kuuluisaksi tulleeseen Rehbinder -sukuun. Karl Bruub oli Haminan varakkaimpia kauppiaita, joka mm. kävi tervakauppaa lähipitäjissä. Tytär panttasikin lahjoitusmaan ennen pitkään isälleen, jolle Miehikkälän lahjoitusmaan lisäksi kuului Virolahden eteläosassakin kolmisenkymmentä tilaa. Bruunin suvun hallussa Miehikkälän lahjoitusmaa pysyikin koko 1800-luvun alkupuoliskon.

Bruuniuen aikana lahjoitusmaan verotus säilyi kohtuullisena, vaikka kauppiaskunnalla yleensä lahjoitusmaiden omistajana olikin taipumus kiskoa omaisuudestaan irti mahdollisimman paljon. Valitettavasti 1860-luvulla tapahtuneista veronkorotuksista Miehikkälän lampoudit muistelivat kolmenkymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin heidän ei tarvinnut maksaa maaherralle kuudesosamanttaalin tilalta veroa enempää kuin 2 ruplaa 60 kopeekkaa rahaa, 40 seipäällistä heiniä ja 6 naulaa voita vuodessa.

Tilanne vaikeutui kuitenkin, kun lahjoitusmaa 1853 siirtyi silloiselta omistajalta suomalaiselta kuvernementtisihteeri Johan Alfhanilta perintänä hänen tyttärelleen Julielle, joka oli naimisissa kaartinupseeri Apollon Alfthanin kanssa, joka oli Kalliokosken lasitehtaan perustaja ja Miehikkälän seurakunnan alullepanija, joutui nimittäin kiristämään huomattavasti alustalaistensa verotusta selviytyäkseen taloudellisista vaikeuksistaan.

 Alfthan toimesta lampoutien veroja alettiin pian korottaa. Rahan ja maataloustuotteiden lisäksi viljelijöiden piti tehdä myös päivätöitä. Miehikkäläläinen sananparsi ”kunhan päivän jotenkin iltaan saap ja hengen huomiseen” koettiin pian mitä tosimmaksi todeksi.

 Lampoudit eivät hyväksyneet kasvavia vaatimuksia vaan laativat Venäjän keisarille valituskirjeen jossa mm. toivoivat ”Teidän Keisarillista Maijesteettiänne ja isän maan rakastavi Waltio Säätyjä auttamaan meitän kylän asuiten Ulos maksut kohtuullisella järjestyksellä asettaa, ettei joka vuosi korotettaisi Ylöllisiin määrin.” Senaatti, joka käsitteli tämän tyyppiset valitusasiat, ei kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin, koska Miehikkälän lampoudit eivät olleet tehneet Alfthanin kanssa hallintaoikeutta koskevaa sopimusta, joka ainakin joksikin aikaa olisi estänyt veronkorotukset. Lampoudit eivät puolestaan halunneet tehdä sellaista sopimusta, koska se olisi sinetöinnyt lopullisesti heidän ikimuistoista omistusoikeuttaan loukkaavan asiaintilan. Välillisesti miehikkäläläisten valituksella oli kuitenkin merkitystä, sillä se antoi vauhtia valtiovallan toimille, joilla lahjoitusmaakysymys lopullisesti 1870-luvulla lopullisesti järjestettiin.

Valituskirjelmä antaa kiintoisan kuvan siitä, mitä oli olla lampoudi Miehikkälän lahjoitusmaalla 1860-luvulla. Kirjelmän allekirjoittajat sanovat tilaansa kurjaksi verratessaan sitä entiseen aikaan. Kuudesosamanttaalin tilalta oli maksettava vuosittain maanherralle paitsi 120 päivätyötä hevosen kanssa 24 ruplaa, 40 seipäällistä heiniä, lähes yhdeksän kiloa voita, neljä syliä halkoja, 8000 kattopärettä, kaksi rekeä, kaksi lammasta, kaksi haravaa ja kaksi päivätyötä jokaiselta työtätekevältä hengeltä. Lisäksi tähän tulivat tavanomaiset pitäjän virkamiehelle menevät palkkamaksut ja muut pienemmät menot. Selviteltyään asiaan juurta jaksaen kirjelmän allekirjoittajat toteavat, ettei kaikista suorituksista selviydy edes ahkeralla työllä. Suuren kattopäremäärän kuuluminen veroon johtui ilmeisesti juuri valmistumassa olevasta Kalliokosken lasitehtaasta.

Kirjelmänsä lampoudit päättivät alamaisen nöyrästi: ”Tosimmalla alamaisella nöyryydellä ja Uskollisuudella Suurivalta, Kaiken Armollisin Keisari ja Suuri Ruhtinas! Teidän Keisarillinen Majesteettinne. Kaikkein nöyrin ja kuuliaisin alamaiset Jakop Toikka, Antti Kurvi ja Anttoon Jokimies, maan wiljelijät, Wirolahden pitäjästä, Miehikkälän kylästä, kylän miehiltä asuan ajajiksi walittu.”

Seuraavan vuonna Alfthan näytti mitä niskoitteleville lampoudeille saattoi tapahtua ajaessaan kylmäläiset Antti ja Taneli Kylmälän tiloiltaan. Asia ei kääntynyt heidän edukseen, vaikka virolahtelainen valtiopäivämies Klami esittikin heidän asiansa talonpoikaissäädylle.

Verokorotuksistaan huolimatta Alfthanin toiminta Miehikkälässä päätyi vararikkoon 1867. Hän siirtyi pois paikkakunnalta ja kuoli Vaasassa parikymmentä vuotta myöhemmin. Lahjoistusmaatalonpoikien  mielestä hänen muistonsa ei jäänyt elämään yhtä myönteisenä kuin niiden, jotka muistelivat Alfthanin tarmokasta toimintaa Miehikkälän seurakunnan ja Kalliokosken lasitehtaan perustamiseksi.

Miehikkälän lahjoitusmaan ostii 1868 konkurssihuutokaupassa Harjun kartanon omistaja Woldemar Baeckman. Hän möi kuitenkin lahjoistusmaan syksyllä 1868 hovineuvos Alexander Etterille. Kun Etter teki vararikon 1870, lahjoitusmaa siirtyi Suomen Hypoteekkiyhdistykselle, joka puolestaan möi sen seuraavana vuonna komissiomaanmittari J.W.Poppiukselle. Poppiuksen maksama hinta oli Wiborgs Tidningenissä olleen uutisen mukaan 160000 mk, vaikka Etter oli kolme vuotta aikaisemmin joutunut maksamaan smasta lahjoitusmaasta 245000 mk. Poppiuksen kuoltua pian kaupanteon jälkeen hänen leskensä möi lahjoitusmaan vuonna 1873 eversti, myöhemmin kenraalinajuri, kreivi Geog Mengdenille.

1874 Mengden osti Kalliokosken lasitehtaan. suoritti aika ajoin lähinnä metsästysretkiin ja seurapiiritilaisuuksiin yhdistettyjä tarkastuskäyntejä Kalliokoskelle. Mengdenin ajasta kertovat tarinat elävät edelleen miehikkäläläisessä suullisessa perinteessä. Kerrotaan kreivin metsästysretkellä mieltyneen Kotjärven länsipuolella olevalla kalliolla avautuvaan maisemaan ja todenneen, että paikka oli sovelias huvilalle. Rakennustyöt aloitettiin seuraavana talvena. Hirret tulivat lahjoitusmaan metsistä ja ikkunalasit omalta tehtaalta. Huvila oli miehikkäläläisittäin ennennäkemättömän suureellinen. Päärakennus kohosi parinsadan metrin päähän rannasta olevalle harjuanteelle. Rakennuksessa oli yli 30 huonetta. Tapetoidut huoneet, vesijohto ja vesiklosetti tekivät rakennuksesta modernin ja ylellisen. Puitteet soveltuivat erinomaisesti säätyläiselämään kuuluvien seurapiiritilaisuuksien järjestämiseen.

1877 valtio lunasti Miehikkälän lahjoitusmaan kreivi Mengdeltä edelleen talonpojille jaettavaksi. Saadakseen korkeamman lunastushinnan Mengden oli korottanut talonpoikien veroja ja uhannut heitä häädöllä, elleivät he suostuisi veronkorotuksiin. Häätöjen toteuttamiksi hän oli uhannut tuoda paikalle kasakoita, ”joilla on ankara käsi ja kova letti”.

Myytyään lahjoitusmaansa Mengeden piti edelleen hallussa Kalliokosken lasitehtaan, joka paloi vuonna 1877. Mengden rakennutti sen kuitenkin uudelleen ja entistä ehommaksi. Hänen kerrotaan tarkkailleen rakennustöitä metsästyslinnastaan käsin. Sen pohjoispäässä oli nimittäin korkea torni, josta saattoi nähdä aina Suurmiehikkälän Kalliokosken kyliin.

Kotlahden hovin historia oli loistelias, mutta lyhyt. Mengden asetettiin vuoden 1883 syyskäräjillä konkurssin. Lasitehtaan toiminta seisahtui lähde kymmeneksi vuodeksi ja  metsälinna purettiin ja sen hirret siirrettiin Kalliokoskelle, jossa niitä käytettiin eri tarkoituksiin, osasta rakennettiin komea asunto Kalliokosken lasitehtaan uudelle toimitusjohtajalle.

Saksankielinen, suomea taitamaton, kreivi Mengden hävisi tämän jälkeen tietymättömiin. Kotlahden hovia aika ei ole pystynyt hävittämään olemattomiin. Vanhan päärakennus ja vanhan saunan kivijalat ovat jäljellä, puiston lehmukset ovat tulleet vanhoiksi ja ansaripellosta lupiinit leviävät villeinä ympärillä oleviin metsiin.

Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki on paljastettu Suur-Miehikkälässä vuonna 1987. Paikan koordinaatit 60,722348°, 27,569370° (WGS84).

©2019 Rooliopas Rissanen - suntuubi.com